Haluan paperittoman toimiston. Eikö minun kannata hankkia pelkät ohjelmistot ja hoitaa kaikki itse?
Vaikka kirjanpitäjän tekemästä työstä tulee kustannuksia, on ammattimainen kirjanpito tehokasta. Varumon ammattilaiset seuraavat tarkasti muuttuvaa lainsäädäntöä ollen näin aina ajan tasalla. Pystymme myös hajauttamaan työtehtäviä, mikä niin ikään lisää asiakkaan taloushallinnon tehokkuutta. Asiakasyritykselle räätälöidyillä oikeilla toimenpiteillä saavutetaan selviä kustannussäästöjä.
Miksi vaihtaisin taloushallinto-ohjelmien etäkäyttöön?
Etäkäytettävä ohjelmista tarkoittaa sitä, ettei sinun tarvitse huolehtia varmuuskopioinnista tai ohjelmistopäivityksistä. Lisäksi etäkäytössä ohjelmiston tiedot ovat helpommin Varumon tai jonkun toisen yrityksenne henkilön käytettävissä. Tästä on selvä etu esimerkiksi sairastapauksissa.
Ovatko tarjoamanne ohjelmistot vain ammattilaisille?
Etäkäytettävien ohjelmistojen kehitykseen on panostettu vahvasti. Tämä näkyy käytön helppoutena ja selkeytenä. Käyttääksesi ohjelmistoja sinun ei tarvitse olla taloushallinnon ammattilainen!
Jos kuitenkin epäröit, voit tutustua ohjelmistoihin demoversioiden avulla. Tarvittaessa tarjoamme myös henkilökohtaista opastusta.
Kuinka paljon vaivaa ja aikaa sähköiseen taloushallintoon siirtyminen vie?
Siirtyminen sähköiseen taloushallintoon vaatii aluksi määrittelyjen osalta hieman aikaa, mutta jo viikon kuluttua siirron aloituksesta sähköinen taloushallinto on otettu käyttöön. Aikaa alkaa säästymään heti tästä!
Kuinka paljon sähköiseen taloushallintoon siirtyminen maksaa?
Hintaan vaikuttaa moni tekijä. Aluksi kartoitamme asiakkaan olemassa olevien järjestelmien toimivuuden, minkä perusteella tehdään mahdolliset investoinnit laitteisiin sekä Internet-yhteyksiin.
Usein yrityksillä on kuitenkin jo valmiiksi modernit laitteet sekä yhteydet. Tässä tapauksessa vaaditut uudistukset ovat näiltä osin lähes olemattomat ja siirtymiseen riittää vain noin viikon kestävä määrittelyvaihe. Mitä suurempi yrityksen vanha manuaalinen työmäärä, sitä suuremmat ovat uudistuksen tuomat säästöt.